Liettuan Vilnassa pelattiin viikonloppuna kansainvälinen sokkopingisturnaus, joka oli viimeinen ranking-turnaus ennen Italian MM-turnausta kesäkuussa. Turnaukseen osallistui Suomesta neljä urheilijaa miesten sarjaan ja yksi naisten sarjaan. Suomen joukkue oli Ari Lahtinen, Jouni Viitamäki, Olli Kytöviita, Juha Oikarainen ja Jaana Pesari. Suomalaisista parhaan sijan saavutti Pesari 7. sijalla, Viitamäen seuratessa 8. sijalla. Turnauksen miesten sarjan voitti Viron Ališher Hožanijazov, naisten sarjassa voitto meni Puolan Elżbieta Mielczarekille. Samalla rytisi maailmanrankingissa, kun Mielczarek nousi ohi naisten listoja hallinneen Suomen Hanna Vilmin ja Belgian Christoff Eilers nousi ensimmäistä kertaa miesten rankingin kärkeen.
Viitamäen onnistui kaataa alkulohkossa turnauksessa pronssille tullut Mindaugas Dvylaitis (LTU) sekä Puolan Adrian Sloninka jatkolohkossa. Tappioitakin tuli, ensin Belgian Christoff Eilersia vastaan alkulohkossa ja Kytöviitaa vastaan jatkolohkossa. Nousu tyssäsi lopulta Hožanijazoviin puolivälierissä. Sen jälkeen Viitamäki joutui taipumaan sijoitusotteluissa ensin Puolan Krystian Kisielille ja sitten Latvian Deniss Marcinkevičsille. Lopullinen sijoitus siten top-8 häntäpäässä, 8. sija.
”Täällä sai paljon semmoista tatsia haastajiin, tai keitä olen lähdössä haastamaan tuolla MM-kisoissa. Huonoin kv-sijoitus tänä vuonna, tai vuoteen, mutta ei se haittaa tämä oli tärkiä turnaus. Ja sitten vaan kohti MM-kisoja,” Viitamäki kommentoi turnaustaan.
Olli Kytöviita raivasi tien ylempiin jatkolohkoihin voitettuaan Ari Lahtisen ja Puolan Przemyslaw Knaźin alkulohkoissa. Tappio Puolan Adrian Sloninkalle ei vaikuttanut tilanteeseen. Jatkolohkossa voitto Viitamäestä ja erä C. Eilersilta jäivät ainoiksi positiivisiksi tuloksiksi, sillä tappio Dvylaitiksille tiputti miehen pois kärkitaistelusta. Lopullinen sija 9. ei tullut helpolla, vaan Ranskan Franck Bouillouxin kanssa väännettiin täydet erät.
”Pelit menee hyvin ja yllättävän hyvin meni tuo eilinen (ensimmäinen) pelipäivä. Toisessakin pelipäivässä oli hyviä eriä ja hyviä hetkiä, mutta sitten loppupeleissä se tärkein eli Mindaugas (Dvylaitis) olisi pitänyt voittaa, siinä kävi vähän huono tuuri. Ei oma jaksaminen ja taito riittänyt sitten loppuun asti,” Kytöviita summaa.
”Sanotaan näin, että jos yhden kuukauden pystyy olemaan terveenä, niin näyttää tosi hyvältä tuo MM-kisa meisinki,” Kytöviita vielä lupailee ennen MM-kisoja.
Ari Lahtisen kamppailu ei tällä kertaa nostanut sijoitusta mukaan kärkeen. Alkulohkoissa tiukat tappiot Kytöviidalle ja Knaźille olivat riittävästi, voitto Sloninkasta ei enää riittänyt jatkopeleihin. Lahtinen kuitenkin osoitti olevansa väärässä paikassa pelatessaan sijoista 13.-16. Vain Liettuan Nerijus Jasas sai mieheltä erän. Lahtisen sijoitus 13.
”Siis se oli just tää klisee juttu, oli tiukka alkusarja, siellä tuli kirvelevä 2-1 tappio Ollille ja toinen 2-1 tappio Puolan Knaźille. Ja vaikka sen jälkeen voitin kaikki pelit 2-0 niin se nosti tien pystyyn,” Lahtinen harmitteli sijoitustaan.
Juha Oikarainen sai haastavan alkulohkon, mutta isoin este oli loukkaantuminen heti ensimmäisessä pelissä. Loukkaantuneella kädellä pelaaminen turnauksen loppuun näkyi myös tuloksissa. Oikarainen vei erät Slovakian Štefan Marcinilta ja Hožanijazovilta, mutta voitot jäivät tällä kertaa saamatta. Pelit jatkuivat sijoista 17.-20., joissa Oikaraiselle lähes puhdasta peliä ja sija 17.
”Sillei harmittaa ihan hirveesti. En tiedä mistä tuli, mutta tämmönen nyt kävi,” mies harmitteli turnauksen jälkeen.
”Siinä sitten ei ollut paineita, niin kuin pystyisikin paineettomasti pelaamaan, niin saattais tulla aika hyvääkin jälkee,” Oikarainen kertaa otteluaan Hožanijazovia vastaan.
Miesten sarjan voittoon nousi Viron Hožanijazov. Toiseksi tuli Belgian C. Eilers ja kolmanneksi Liettuan Dvylaitis. Hožanijazovin turnausvoitto ei ollut itsestään selvyys. Alkulohkossa kaikki voitot ovat tulosten perusteella tulleet armottoman taistelun kautta. Vasta pudotuspeleissä pelit ovat menneet selkeämmin virolaisen suuntaan. C. Eilers on kevätkaudella nähty turnausten kärjessä, joten hänen sijoituksensa palkintosijoille on odotetumpi. Kolmanneksi tullut Dvylaitis on nähty viimeksi tositoimissa EM-kisoissa, joista tuloksena on hopea. Nyt pronssin eteen sai taistella, ja kuten Hožanijazovin tulokset, myös Dvylaitiksen tuloksista ei ensimmäisen päivän jälkeen olisi voinut aavistaa, miten kovaa peliä hän pystyy pelaamaan. Miesten sarjassa mielenkiintoinen yksityiskohta on poutalalaisten sijoitukset. Viime aikoina ainakin yksi puolalainen on totuttu näkemään neljän kärjessä. Tällä kertaa Kisiel ja Sloninka pelasivat viidennestä sijasta.
Jaana Pesarin sijoitus ei parantunut Pajulahden turnaukseen nähden, mutta turnaus on silti hyvää harjoitusta ennen MM-kisoja. Pesari voidaan laskea mukaan kärjen takana olevien mahdollisten yllättäjien joukkoon, sillä takana on muutaman vuoden tauko kv-kentiltä. Pajulahdessa yllätys onnistui, tällä kertaa tulos jäi piippuun. Etenkin vahvat puolalaiset osoittautuivat liian haastaviksi vastustajiksi Pesarille. Alkulohkon kohtaaminen Mielczarekin kanssa päättyi 0-2 tappioon. Naisten sarjassa alkulohkon tappio seurasi jatkolohkoon, josta ottelutulokseksi 1-1. Voitto Tšekin Iva Karaskovasta ja tappio Puolan Monika Szwałekille. Puolivälierissä vastaan tuli vielä yksi puolalainen, EM-hopeamitalisti Weronika Szynal. Hänelle Pesari hävisi erin 2-3. Top-8:n häntäpään sijoituksissa vastassa oli Karaskova uudelleen, tällä kertaa kolmieräinen taistelu kääntyi tšekkiläiselle. Sijoista 7.-8. Pesari palasi voiton makuun Belgian Emily Leemania vastaan.
”Tosi pettynyt mä kyllä niinkun siihen sijoitukseen mikä nyt tässä turnauksessa tuli, koska oli kuitenkin odotukset paljon paljon korkeammalla. Mutta antaa tosi paljon eväitä, nyt sitten tulevia MM-kisoja varten,” Pesarin tunnelmia turnauksen jälkeen.
”Varmaan se puolivälierä jäi sinällään, sillä se oli ehkä vähän niin kun hyvää tekemistä, mutta kuitenkin en saanut sitä sitten lopulta vietyä ihan maaliin asti. Oon kuitenkin siihen ihan tyytyväinen,” Pesari tuumaa mieleenpainuvimmasta ottelustaan.
Naisten turnauksen voitti Puolan Elżbieta Mielczarek, toiseksi tuli Ranskan Elvina Vidot. Kaksikon finaali venyi viidenteen erään Vidotin kääntäessä 0-2 tappiolukemat tasoihin, mutta viides erä siltä Mielczarekille. Pronssista käytiin samantapainen kamppailu puolalaisten Szwałekin ja Szynalin välillä.
Turnauksen jälkeen maajoukkueen valmentaja Akseli Makkonen summasi tuloksia:
Paljon jäi hyvää käteen. Kenet tahansa voidaan voittaa. – – Nyt tehdään vielä pari viikkoa kovaa duunia, niin saadaan vielä aivan loistava vire tuonne MM-kisoihin. Kyllä mä olen luottavainen siihen, että tulee menemään kyllä hyvin siellä.”Joukkueen apuvalmentaja toiminut Aida Paukku komppaa:
”Oli tosi antoisa ja mukava turnaus, kaikin puolin. Tällä porukalla oli tosi kiva olla täällä. Paljon tuli opittua lisää.”
Tulokset
Miehet
- 1. Ališher Hožanijazov (EST)
- 2. Christoff Eilers (BEL)
- 3. Mindaugas Dvylaitis (LTU)
- 8. Jouni Viitamäki
- 9. Olli Kytöviita
- 13. Ari Lahtinen
- 17. Juha Oikarainen
Naiset
- 1. Elżbieta Mielczarek (POL)
- 2. Elvina Vidot (FRA)
- 3. Monika Szwałek (POL)
- 7. Jaana Pesari
- Turnauksen tulospalvelu https://gameresultsonline.com/lithuanian-blind-sports-federation/international-showdown-tournament-vilnius-2025
- Striimitallenteet https://www.youtube.com/@lithuanianblindsportsfeder3997/streams
Suomen joukkueen haastattelut:
- Jouni Viitamäki https://youtube.com/shorts/7d65WxKkhME
- Olli Kytöviita https://youtube.com/shorts/eyis6awnHbc
- Ari Lahtinen https://youtube.com/shorts/YE_hjZRZiws
- Juha Oikarainen https://youtube.com/shorts/2of7uUR6zwY
- Valmentajat Akseli Makkonen ja Aida Paukku https://www.youtube.com/watch?v=g6ESxp1Q2LM
Haastattelujen tekstiversiot https://www.sokkopingis.fi/international-showdown-tournament-vilnius-2025-suomen-joukkueen-haastattelut/