Sokkopingis-cup: Turun SM-turnaus pelataan 21.2. – Vilmi puolustaa A-sarjan mestaruutta, muissa sarjoissa tulossa uudet mestarit

Sokkopingis-cupin kolmas osaturnaus pelataan Turussa, Varsinais-Suomen näkövammaiset ry:n tiloissa (Läntinen Pitkäkatu 37, 2. kerros). Turnaukseen osallistuu yhteensä 21 urheilijaa kuudesta seurasta. Turnauksessa on kolme urheilijoiden tason ja pelitehokkuuden mukaan määräytyvää sarjaa, joista kaikista kruunataan vuoden 2026 Suomen mestarit. A-sarjassa viime vuoden mestari Hanna Vilmi (Aisti) puolustaa mestaruuttaan. B-sarjassa vuoden 2024 mestari Pinja Tulisalo (Aisti) kohtaa mestaruutta havittelevat Juho Kukonlehdon (VSN) ja Annika Laineen (Aisti). C-sarjassa mestaruus menee varmasti täysin uudelle nimelle, kun kukaan sarjan osallistujista ei ole lajin Suomen historiassa mestariksi asti päätynyt.

Turnauksen pelit alkavat lauantaina klo 9. Turnauksesta tulee striimaus, jossa toista kertaa Suomessa on käytössä myös ihmisen oikeaa kuuloa jäljittelevä binauraalinen äänitys. Striimauksen hoitaa Showdown Finland. Turnauksen tulospalveluna toimii kotikutoinen ja AI-koodauksella tuotettu tulospalvelu, joka oli jo Kuopion turnauksessa testikäytössä. Tulospalvelu löytyy https://sokkopingis-cup.vercel.app/turnaus.html.

Osallistujat ja lohkot

A-sarja

  • A-lohko:
    • Ari Lahtinen (Aisti)
    • Hanna Vilmi (Aisti)
    • Teemu Ruohonen (HUN)
    • Juha Oikarainen (OldPower)
    • Konsta Kuorikoski (TSNV)
  • B-lohko:
    • Jouni Viitamäki (Aisti)
    • Jyri Grönlund (VSN)
    • Jari Linnavuori (VSN)
    • Väinö Rihti (VSN)
    • Olli Kytöviita (Aisti)

B-sarja

  • A-lohko
    • Pinja Tulisalo (Aisti)
    • Meri Kuusela (TSNV)
    • Leo Immonen (VSN)
  • B-lohko
    • Juho Kukonlehto (VSN)
    • Annika Laine (Aisti)
    • Juulia Tulisalo (Aisti)

C-sarja

  • Olga Nikitina (HUN)
  • Susannan Bergströn (PSN)
  • Hanna Kohtakorpi (TSNV)
  • Minna-Riikka Murto (TSNV)
  • Niko Majanmaa (HUN)

Otteluohjelma

  1. A, A, Rihti Väinö vs Viitamäki Jouni
  2. A, A, Grönlund Jyri vs Linnavuori Jari
  3. A, B, Vilmi Hanna vs Oikarainen Juha
  4. A, B, Kuorikoski Konsta vs Lahtinen Ari
  5. C, Lohko, Bergström Susanna vs Majanmaa Niko
  6. C, Lohko, Kohtakorpi Hanna vs Murto Minna-Riikka
  7. A, B, Ruohonen Teemu vs Vilmi Hanna
  8. A, A, Kytöviita Olli vs Grönlund Jyri
  9. B, A, Immonen Leo vs Tulisalo Pinja
  10. B, B, Kukonlehto Juho vs Tulisalo Juulia
  11. A, A, Viitamäki Jouni vs Linnavuori Jari
  12. A, B, Oikarainen Juha vs Lahtinen Ari
  13. A, A, Kytöviita Olli vs Rihti Väinö
  14. A, B, Kuorikoski Konsta vs Ruohonen Teemu
  15. C, Lohko, Murto Minna-Riikka vs Bergström Susanna
  16. C, Lohko, Nikitina Olga vs Majanmaa Niko
  17. B, A, Laine Annika vs Kukonlehto Juho
  18. B, B, Kuusela Meri vs Immonen Leo
  19. A, A, Grönlund Jyri vs Rihti Väinö
  20. A, B, Vilmi Hanna vs Kuorikoski Konsta
  21. A, A, Kytöviita Olli vs Viitamäki Jouni
  22. A, B, Ruohonen Teemu vs Oikarainen Juha
  23. C, Lohko, Bergström Susanna vs Kohtakorpi Hanna
  24. C, Lohko, Murto Minna-Riikka vs Nikitina Olga
  25. A, B, Lahtinen Ari vs Vilmi Hanna
  26. A, A, Linnavuori Jari vs Kytöviita Olli
  27. B, B, Tulisalo Pinja vs Kuusela Meri
  28. B, A, Tulisalo Juulia vs Laine Annika
  29. A, A, Viitamäki Jouni vs Grönlund Jyri
  30. A, B, Oikarainen Juha vs Kuorikoski Konsta
  31. A, B, Lahtinen Ari vs Ruohonen Teemu
  32. A, A, Linnavuori Jari vs Rihti Väinö
  33. C, Lohko, Nikitina Olga vs Bergström Susanna
  34. C, Lohko, Majanmaa Niko vs Kohtakorpi Hanna
  35. A, Välierä 1, Lohko A/1. vs Lohko B/2.
  36. A, Välierä 2, Lohko B/1. vs Lohko A/2.
  37. B, Puolivälierä 1, Lohko A/2. vs Lohko B/3.
  38. B, Puolivälierä 2, Lohko B/2. vs Lohko A/3.
  39. A, Sijat 9.-10., Lohko A/5. vs Lohko B/5.
  40. A, Sijat 7.-8., Lohko A/4. vs Lohko B/4.
  41. C, Lohko, Majanmaa Niko vs Murto Minna-Riikka
  42. C, Lohko, Kohtakorpi Hanna vs Nikitina Olga
  43. B, Välierä 1, Lohko A/1. vs Puolivälierä 2/Voittaja
  44. B, Välierä 2, Lohko B/1. vs Puolivälierä 1/Voittaja
  45. A, Pronssi, Välierä 1/Häviäjä vs Välierä 2/Häviäjä
  46. A, Sijat 5.-6., Lohko A/3. vs Lohko B/3.
  47. B, Sijat 5.-6., Puolivälierä 1/Häviäjä vs Puolivälierä 2/Häviäjä
  48. A, Finaali, Välierä 1/Voittaja vs Välierä 2/Voittaja
  49. B, Finaali, Välierä 1/Voittaja vs Välierä 2/Voittaja
  50. B, Pronssi, Välierä 1/Häviäjä vs Välierä 2/Häviäjä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *