IBSA Showdown European Championships 2026 – Hanna Vilmi hopealle, mestaruudet Slovakiaan, Ranskaan ja Puolaan

Vuoden 2026 Euroopan mestaruudesta pelattiin 3.-8.7.2026 Puolan Krakovassa. Turnaukseen osallistui 77 urheilijaa 17 maasta. Mukana olivat Suomesta Hanna Vilmi, Jaana Pesari, Jouni Viitamäki, Olli Kytöviita, Juha Oikarainen ja Jyri Grönlund. Joukkuetta valmensivat Elli Savolainen, Akseli Makkonen ja Aida Paukku. Turnauksessa pelattiin miesten ja naisten yksilökilpailut sekä joukkuekilpailu. Suomen mitalisaldo jäi tällä kertaa pieneksi, sillä vain Hanna Vilmi raivasi tiensä palkintokorokkeelle, tällä kertaa hopealle.

Naisten sarjan mestaruus ensikertaa Ranskaan

Hanna Vilmi on dominoinut Euroopan mestaruusturnauksia jo pidemmän aikaa. Haastajia on ollut useita, mutta Vilmi on saanut kammettua itsensä pitkienkin finaalien voittajaksi. Tällä kertaa kuitenkin kävi toisin. Vilmi pelasi hienon turnauksen kokonaisuutena. Eriä tuli matkalla annettua useampia, mutta tappiot jäivät kahteen. Isossa alkulohkossa Puolan Monika Szwalekin onnistui kaataa Vilmi kolmannessa erässä. Pudotuspeleissä Vilmi joutui antamaan erän per ottelu, kunnes päästiin finaaliin.

Finaalissa vastaan tuli Ranskan Elvina Vidot, joka on saanut vietyä Vilmin viidenteen erään useita kertoja. Naisten finaalista osattiin odottaa tapahtumarikasta. Finaaliin mahtui molemmilta hyviä maaleja ja taktiikoiden muutoksia. Molemmille tuli myös varoitus ilman palloa tehdystä pöydän naputuksesta. Vidot kärsi rangaistuksen myös viidennessä erässä. Viides erä ei ollut kummallekaan helppo ja jatkui tilanteeseen 11-11, kunnes Vidotin napakka lyönti kohti Vilmin lapaa otti odottamattoman kierteen laidasta ja päätyi Vilmin lavan taakse. Vilmin ei onnistunut löytää palloa ajoissa ja siten Vidotille erän ja ottelun voittomaali. Mestaruus on Elvina Vidotin ensimmäinen ja samalla Ranskan ensimmäinen arvokisamestaruus. Vidot pudotti finalista Elzbieta Mielczarekin (POL), joka otti turnauksesta pronssia voittamalla Katarzyna Pietruszynskan (POL) 3-0.

Suomen toinen naisedustaja, Jaana Pesari tippui puolivälierässä. Myös Pesarin mitalitoiveet pysäytti Vidot. Pesarilla oli hyvä lohkovaihe, vain yksi tappio ja lopputuloksena lohkovoitto. Pesari voitti lohkossa mm. Mai-Li De Raeymaekerin (BEL), jolle hävisi Prahan turnauksen pronssiottelun. Sijoituspeleissä Pesari otti voitot Monika Szwalekista (POL) ja Tereza Přikrylovásta (CZE). Pesarile lopulta 5. sija.

Miesten sarjan mestaruus ensikertaa Slovakiaan

Miesten sarjassa mestaruus meni niin ikään yllättäjälle. Slovakian Ladislav Brada, joka on käynyt kv-turnauksissa harvakseltaan ja jonka edellinen palkintosija on kolmen vuoden takaa. Brada antoi yhden pelin alkulohkossa ja voitti kaksi tiukkaa matsia jatkolohkossa, toisen Suomen Jouni Viitamäkeä vastaan. Pudotuspeleissä tipahti kaksi maanmiestä ennen semifinaalia kokenutta ja titteleitä kerännyttä Adrian Sloninkaa (POL) vastaan. Bradan rauhalliset ja tarkat lyönnit olivat tehokkaampia kuin Sloninkan vakaa ja vaarallinen pelityyli. Tuloksena 3-2 voitto ja paikka finaalissa. Vastaan tuli hallitseva maailmanmestari Deniss Marcinkevics, jonka palkintokaapista puuttuu vielä Euroopan mestaruus. Sitä ei tälläkään kertaa tullut, kun Marcinkevicsin vauhdikas pelityyli jätti tarkkuuteen toivomisen varaa ja Bradan onnistui kurittamaan puolustuksen aukkoja. Mestaruus Bradalle neljännessä erässä 3-1. Pronssiottelussa kohtasivat revanssinomaisesti Christoff Eilers (BEL) ja Sloninka, joista Sloninka tällä kertaa parempi 3-1.

Suomen miehistä paras oli Jouni Viitamäki, joka oli suomalaismiehistä ainoa jatkopeleihin päässyt. Viitamäki varmisti paikan voittamalla viimeisen alkulohkopelinsä MM-hopeamitalisti Mindaugas Dvylaitisia vastaan 2-1. Jatkolohkosta Viitamäelle yksi voitto, joka riitti puolivälieriin. Viitamäen jatkon pysäytti Stefan Marcin (SVK) erin 3-2. Sijoituspeleistä Viitamäelle yksi voitto ja kaksi tappiota, tuloksena 12. sija.

Suomen muista miehistä sekä Olli Kytöviita että Juha Oikarainen jäivät juuri ja juuri lohkojensa jatkopelipaikkojen ulkopuolelle. Molemmat olivat lohkossaan neljänsiä. Pelit jatkuivat sijoista 25.-32., jossa suomalaisten keskinäinen kohtaaminen päättyi Kytöviidan voittoon. Kytöviidalle voitot myös muista otteluista sekä viimeisestä sijoituspelistä, lopputuloksen 25. sija. Oikaraisen onnistui voittaa sijoituslohkossa vain yksi peli, mutta varmasti hyvä mieli tuli lopettaa turnaus voittoon haastavasta Luciano Floriosta (ITA). Oikarainen 29. sijalle.

Arvokisojen ensikertalainen, Jyri Grönlund jäi lopulta alkulohkonsa viidenneksi. Grönlundin tulos alkulohkossa oli yksi voitto ja kolme tiukkaa tappiota tutuille vastustajille. Sijoituspelit 33.-40. sijoista, joista Grönlundille kaksi voittoa. Grönlund 35. sijalle ja pisteiden ulkopuolelle. Grönlundille arvokkasta turnauksesta on kokemuksen lisäksi kansainvälisen luokituksen saaminen, joka mahdollistaa osallistumisen ensivuoden MM-turnaukseen ilman tarvetta uudelleen luokitteluun.

Joukkueturnauksen mestaruus jälleen Puolaan

Arvokisoissa pelataan aina myös joukkueturnaus, jonka finaaleita ovat pitkään hallinneet Suomi ja Puola. Tällä kertaa Suomen tie pysähtyi Tšekin vakaaseen joukkueeseen, joka tiputti suomalaiset puolivälierässä pistein 31-25. Tšekin tie kohti finaalia pysähtyi Belgian jyräävään 31-22 voittoon, kun kaavion toisella puolella Puola sai todella taistella Ranskaa vastaan. Puola finaaliin pistein 32-26. Finaalissakaan Belgia ei päästänyt Puolaa helpolla, taistelu voitosta päättyi pisteisiin 32-30 ja Puolan joukkuemestaruuteen. Pronssipelissä Tšekin voitontahto oli poissa ja Ranskalle murskavoitto 31-12.

Suomen joukkue kaatoi sijoituspeleissä Slovakian, mutta jäi Liettuan nopeaa peliä pelanneiden Mindaugas Dvylaitiksen ja Oksana Dobrovolskajan jalkoihin, lisänä tietenkin Nerijus Jasaksen vakaa peli ja maalit. Suomi jäi joukkueturnauksen historian heikoimmalle sijalleen eli kuudenneksi.

Lopputulokset

Miehet

  1. Ladislav Brada (SVK)
  2. Deniss Marcinkevics (LAT)
  3. Adrian Sloninka (POL)
    • 12. Jouni Viitamäki
    • 25. Olli Kytöviita
    • 29. Juha Oikarainen
    • 35. Jyri Grönlund

Naiset

  1. Elvina Vidot (FRA)
  2. Hanna Vilmi
  3. Elzbieta Mielczarek (POL)
    • 5. Jaana Pesari

Joukkueet

  1. Puola
  2. Belgia
  3. Ranska
    • 6. Suomi

Turnauksen linkit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *